TA 2010

Garmisch-Partenkirchen 18.7.2010

Aamiaisen jälkeen pakkasimme reppumme ja suuntasimme kulkumme kohti Mittelbergiä. Sää oli edellisillan ja yön vesisateen jäljiltä kostean viileä. Alkuosuus kulki laaksonpohjalla sorateitä pitkin. Saimme heti alkuun maistaa hieman ennakkoon miltä mäet tuntuvat, sillä suhteellisen jyrkkiä mutta onneksi lyhyitä nousuja riitti. Muutaman kilometrin taivalluksen jälkeen siirryimme yleisen tien vieressä kulkevalle pyöräreitille. Mittelbergin jälkeen seurasimme vaellus-/pyöräreittiä joka suureksi osaksi oli sorapintainen. Mittelbergin ja Scharnitzin välillä siirryimme Saksasta Itävallan puolelle. Scharnitzissa kävimme kaupassa täydentämässä hiilihydraattivarastoja. Tarkoituksena oli siirtyä Scharnitzin jälkeen Karwendel-laaksoon, mutta erehdyimme huolimattoman kartanluvun seurauksena menemään Hinterau-laaksoon. Ehdimme nousta mäkeä lähes tunnin ennen kuin huomasimme erheemme ja jouduimme palaamaan takaisin melkein Scharnitziin asti. Karwendel-laakso alkoi suhteellisen jyrkällä nousulla joka antoi harhailun aiheuttamasta ärtymyksestä poikkeavaa ajateltavaa. Laakson pohja muuttui loivemmaksi ja ajo oli leppoisampaa viimeiseen rykäisyyn asti. Siinä noustiin serpentiiniä lyhyellä matkalla 400 metriä ylöspäin. Sääolosuhteet olivat sitä luokkaa että saimme Hochalmsattelissa pukea yllemme kaiken mukana olevan vaatetuksen. Edessä oli matkan ensimmäinen kunnon lasku alas Kleiner Ahornbodeniin, missä jouduimme taas riisumaan "napapiirivarustuksen". Nousua kertyi noin 400 m noustessamme Falkenhüttelle. Seuraavaksi reitti jatkui pienellä kivikkoisella laskulla, jossa Olli lensi pahan näköisesti sarvien yli. Onneksi laskeutuminen tapahtui nähtävästi kivikentän ainoaan vapaaseen rakoon ja sekä Olli että me selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja hieman turvonneella peukalolihaksella. Reitti seurasi kivikkolaskun jälkeen kutakuinkin korkeuskäyrää eikä nousua tullut kuin satakunta metriä Hohljochiin. Ylös päästyämme totesimme että edessämme oleva Engalmiin johtava osuus oli tarkoitettu vain patikointiin. Siinä tilanteessa takaisin kääntyminen ja Gamsjochin kiertäminen ei houkutellut, vaan totesimme että joudumme teeskentelemään kielitaidottomia jos joku huomauttaisi valinnastamme. Kohta saimme kyllä huomata miksi osuus oli tarkoitettu vain patikoitsijoille. Reitti oli kivikkoinen, jyrkkä ja paikoin vielä liukkaan mutainen. Saavuimme kuitenkin kukin omalla tyylillään alas Engalmiin ilman sen suurempia ongelmia. Alkuperäisen reittisuunnitelman mukaan päiväetappimme olisi jatkunut Lamsenjochin yli Inn-laaksoon, mutta harharetkemme ja keliolosuhteiden vaativuuden takia päätimme, että on viisainta luopua Lamsenjochin ylitysyrityksestä siltä päivältä. Kello oli jo melkein kuusi ja harjanteen ylittäminen olisi ollut suuri riski. Päätimme etsiä yösijaa, joka onneksi löytyi kylän ainoasta hotellista.

Toinen päivä valkeni kirkkaana ja kauniina. Hotellin parvekkeelta näkyvät maisemat olivat henkeäsalpaavat. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Lamsenjochia. Auringonpaiste sai edellispäivien sateiden tuoman kosteuden höyrystymään ja vuorenhuipuille kertyi puoleen päivään mennessä sakea sumu. Ehdimme sentään nähdä jotain läntisen Lamsenjochin ja Lamsenhütten välillä Faltzthurn-laaksoon avautuvasta huikeasta näköalasta, mutta saatoimme vain kuvitella kuinka komea paikka olisi ollut kirkkaalla säällä. Lamsenhütten jälkeen alkoi pitkä lasku alas kohti Inn-laaksoa. Reitti oli ajettavaa soratietä ja saatoimme nauttia nousu-urakan hedelmistä. Stallenalmin jälkeen tapahtui kuitenkin se mitä ei toivoisi tapahtuvan. Yksi ryhmän jäsenistä kaatui pyörällä ja loukkasi itsensä siinä määrin että joutui jättämään reissun kesken. Seuraavan yön vietimme Innsbruckissa.

Kolmas ajopäivä alkoi poikkeuksellisesti vasta puolen päivän maissa, yhdellä miehellä vähentyneellä joukkuevahvuudella. Saavutimme alkuperäisen reitin Weertalissa jota pitkin nousimme kohti Geiseljochia. Weidener hüttellä mietimme jo pitäisikö meidän jäädä yöksi vai uskaltaisimmeko lähteä yrittämään Geiseljochin ylittämistä. Majatalon isännältä kyselimme jo huonetta ja hänen arviotaan siitä kuinka kauan Geiseljochin saavuttamiseen menisi. Hän kertoi että huone löytyy ja että Geiseljochin saavuttaa "normaalivauhdilla" puolessatoista tunnissa. Päätimme yrittää ylittämistä, ja viimeinen meistä saavutti Geiseljochin 1h 10 min:ssa. Saavutuksesta tyytyväisinä ihailimme maisemia 2291. metrissä ennen kuin jatkoimme matkaamme alas kohti Tux-laaksoa. Vorderlanersbachista löysimme hotellin jossa oli sauna. Tämä yksityiskohta oli merkittävä plussa, vaikkemme päässeet sitä hyödyntämään - sen verran myöhään olimme liikenteessä. Huoneen hintaan sisältyi puolihoito. Varmistimme vielä onko illallinen varmasti hyvä ja riittävä, johon vastattiin vakuuttavaan äänensävyyn että kyseessä on neljän tähden hotelli ja ruoka on taatusti hyvää. Asia ei jäänyt meille epäselväksi. Saimme nauttia koko matkan parhaasta ruuasta.

Neljäs ajopäivä alkoi loistavan sään vallitessa. Lämpötila oli vähintäänkin riittävä ja vettä kului. Ajoimme ensin alas Finkenbergiin(n. 700m) mistä lähdimme nousemaan Ziller-laaksoa pitkin kohti Dornaubergiä, Breitlahneria, Schlegeis-patoa ja lopulta Pfitscherjochia. Loppunousu oli erittäin kivikkoinen ja taluttaminen oli väistämätön tosiasia. Siirryimme rajan yli Italiaan ja alamäki oli sentään ajettavissa. Maisemat oli komeat ja jouduimme useaan otteeseen pysähtymään ihailemaan näkymiä. Olimme alkuperäisestä aikataulusta yli kaksi vuorokautta jäljessä, joten oli selvää että joutuisimme jossain vaiheessa oikomaan. Päätimme jättää eläimellisen jyrkän nousun Pfundererjochiin väliin ja ajoimme suoraan Vipitenoon. Löysimme majapaikan jonka hotelliluokitus täytyy olla useamman tähden verran miinusmerkkinen. Suihkuvesi oli sentään lämmintä kunhan jaksoi odottaa. Emme tutkineet tarkemmin löytyisikö torakoita, mutten olisi ihmetellyt sitäkään. Harvoin on joutunut pitämään hotelliyön 24€ hintaa korkeana. Kaupungissa oli jonkinlainen Italialaisille tyypillinen "arkipyhä" ja melkoiset iltajuhlat luvassa. Kaiken maailman kansallisruoat oli tarjolla pilkkahintaan, joten kupu tuli todellakin täyteen - sentään jotain positiivista

Viides päivä

Matkan vaatimattomin aamupala tuli syötyä ajovaatteet valmiiksi puettuna. Murjuun ei halunnut jäädä hetkeäkään kauemmin kuin pakollista. Lähdimme ajamaan laaksoa pitkin Brixenin suuntaan. Maantiesiirtymä hoitui nopeasti 250m laskun siivittämänä. Fortezzan kohdalla suuntasimme kulkumme kohti Puster-laaksossa sijaitsevaa Muehlbachia, josta alkoi nousu Rodenecker alm:iin. Nousu oli aika kunnioitettava, sillä aloitimme noin seitsemästäsadasta metristä ja päädyimme lopulta yli 2100 metriin usean pienen ylös-alas-ylös-liikkeen jälkeen. Pysähdyimme Rodenecker-Almissa syömään. Ihmisiä oli liikkeellä yllättävän paljon, mutta ottaen huomioon Rodeneckerin kauneuden, se ei ole niin yllättävää. Rodenecker-harjulla on lukuisia isompia ja pienempiä reittivaihtoehtoja. Yritimme seurata korkeuskäyriä pitääksemme noususumman kurissa. Lopulta ylitimme harjun Jakobsstöcklin kohdalla ja aloitimme laskun kohti Oniesia. Marebben kohdalla totesimme päivän annoksen olevan täynnä ja etsimme hotellin jossa olisi mahdollisimman vähän tähtiä mutta kuitenkin sauna. Sellainen löytyikin kohtuulliseen hintaan. Laskettelukeskuksissa kilpailu pitää hinnat kurissa ja palvelutason korkealla, mikä ilahduttaa maastopyöräilijää. Edulliseen hintaan sisältyi saunan lisäksi vielä vaatteiden pesu. Jätimme kuitenkin puolihoidon väliin ja etsimme illallisen keskustasta. Istuimme hetken hotellin terassilla ihaillen maisemia mutta silmäluomet alkoivat painaa ja jouduimme siirtymään yöpuulle.

Kuudes päivä

Olimme pyytäneet aamiaisen puoli kahdeksaksi normaalin kahdeksan sijaan päästäksemme mahdollisimman aikaisin liikkeelle. Aamun viileyden hyödyntämiseksi vieläkin aikaisempi ratkaisu olisi eduksi, mutta siihen ollaan harvoin majapaikoissa valmiita. Oli mukava saada vetää ylleen vastapestyt ja ennen kaikkea kuivat ajokamppeet. Matka eteni loivaa laaksoa pitkin männikön keskellä kulkevaa vaellusreittiä pitkin. Kristallinkirkas vuoristopuro ylitettiin useaan otteeseen siirryttäessä puolelta toiselle. Sillat olivat selvästi tehty myös maastopyöräilijöiden tarpeet huomioon ottaen. Osuus oli mielestäni eräs matkan mukavimmista. Tätä polkua jatkui Pederu-majalle asti. Paikka on merkillinen - ylempänä sijaitsevan sorakentän läpi siivilöytyvä vesi purkautuu sorakerrosten läpi päivänvaloon synnyttäen parisataa metriä syvän suppilonpuolikkaan sorarinteeseen. Tie nousee kirjaimellisesti pystyyn noustessaan aikaisemmin mainitsemalleni soratasangolle. Tasangolla sai hetken huilata ennen kuin nousu jatkui kohti Fanes-hütteä. Lavarellohüttellä pidimme lyhyen tauon. Olimme jo noin 2000 metrin korkeudella ja tuulen siivittämä ilma oli melko viileä. Nousussa se ei haittaa, mutta tauot jäävät mielellä lyhyiksi. Viimeisellä pätkällä ennen solaa oli pakko taluttaa - osittain jyrkkyyden takia mutta irtosora hoitaa viimeistään ajon loppumisen. Fanes-sola on liki 2200 metriä korkea ja näkymät sen mukaiset. Joku koululaisryhmä oli liikenteessä ja saatoimme todeta saman ilmiön kuin muuallakin - koululaisryhmässä älykkyysosamäärän keskiarvo jakautuu ryhmän jäsenten lukumäärällä. Koululaisia eteni koko tien leveydeltä ja kaikki muut saivat siirtyä sivuun mikäli mielivät päästä kohtaamaan. Onneksi pääsimme vaivasta eroon kääntyessämme Tadega laaksoa kohti. Laaksossa pysähdyimme ihailemaan tasangolla laiduntavia hevosia. Samassa kun laskimme reppumme maahan, hevoset tulivat paikalle kärkkymään makupaloja. Turistit ovat ilmeisesti opettaneet hevosille että kaikenlaista hyvää on tarjolla repuista. Eräs poni noukki reppuni sivutaskusta lippalakin jota minun piti rientää pelastamaan. Yksi hevonen alkoi raapia leukaansa JP:n ohjaustankoa vasten ja Olli sai työnnellä yhtä lähentelevää hevosta loitommalle. Päätimme jatkaa matkaa ennen kuin joku hevosista ehtii haukata palasta jonkun takavaihtajasta. Vastaan tulevan vaeltajaperheen isä halusi tietää kuinka pitkä matka heillä oli vielä Malga Fanesiin. Kerroimme että kilometrin verran ja vastaus tuntui tyydyttävän, koska he jatkoivat matkaansa. Lasku oli aluksi leppoisa ja polku mutkitteli kitukasvuisten vuoristomäntyjen seassa. Pian laskun toinen puoli tuli selväksi saapuessamme jyrkänteen reunalle. Polku jatkui porras-serpentiinin muodossa vuorenseinämää pitkin alas laakson pohjalle. Jouduimme kantamaan polkupyöriä vähän matkaa portaita alas kunnes polku vähän loiveni. Reitti oli vaativa Laguzoihin asti. Alkuperäisen reittisuunnitelman mukaan olisimme jatkaneet Armentarola-laakson poikki noustaksemme Pralongián huipulle. Pieleen menneen aikataulun takia päätimme ajaa laaksoa pitkin suoraan Corvara in Badiaan. Jatkoimme Grödnerjochiin jossa sää oli jo suorastaan kylmä. Pidimme solassa sijaitsevassa majatalossa pikapalaverin ja päätimme pitää kiinni Gardajärvelle saapumista koskevasta aikataulusta ja ajaa Val Gardenaa pitkin suoraan Ponte Gardenaan. Siitä ei olisi kuin 130 km:n maantiesiirtymä Torboleen. Päätimme että viimeiset maastoajelut voi hoitaa myös Gardajärven ympäristössä. Yksi päätökseen vaikuttava tekijä oli vaihtelevat sääolot, jotka saattaisivat väkisinkin keskeyttää matkanteon jos yrittäisimme viedä reittisuunnitelman päätökseen. Ratkaisu osoittautui viisaaksi, sillä seuraavien päivien ajaksi riitti epävakaista säätä. Ponte Gardenassa ei ollut kuin kaksi majoituspaikkaa joista toinen oli täynnä. Toisella yrittämällä löytyi kuitenkin tilaa ja illallisen jälkeen siirryimme yöpuulle.

Seitsemäs päivä

Aamiaisen jälkeen lähdimme polkemaan laaksoa pitkin kohti Torbolea. Pyöräreitti seurasi A22-moottoritien linjauksia ja alkumatkasta pyörätie olikin rakennettu vanhalle rautatiepohjalle. Laskua oli koko ajan ja matkaa siivitti vielä kaiken lisäksi reilu myötätuuli. Matka taittui suorastaan uskomattoman lyhyessä ajassa eikä aikaakaan kun olimme jo Roveretossa, mistä käännyimme Loppio-laaksoon. Viimeiset kolmetoista kilometriä taittuivat nopeasti vaikka nyt mukana oli jo nousuakin. Torboleen saavuttaessa lämpötila oli jo yli 30 astetta. Ajoimme ensin Torbolen uimarannalle missä Olli kävi pulahtamassa Gardajärveen täydessä ajovarustuksessa. Naurussa oli pitelemistä kun mies kellui ajovaatteet ja pyöräilykengät päällä selällään vedessä. Matka oli päätöksessä.

Matkan tekniset tiedot:

Lähtöpaikka: Garmisch-Partenkirchen, Saksa 18.7.2010
Päätepiste: Torbole sul Garda, Italia 24.7.1010
Matka: 498km
Noususumma: 11800m
Ajoaika: 54h
Energiankulutus: n. 33000kcal/hlö