Positiivisia merkkejä

Ajoin kokonaisen lenkin ilman että mikään pyörässä olisi reistaillut. Jarrut toimi, eilen Foxin tilalle vaihtamani takaiskunvaimennin toimi, vaihteet toimi, renkaissa pysyi ilma, lampussa riitti virta ja uusi etuhaarukka tuntui hyvältä. Ainoa "tekninen" murhe oli varpaiden jäätyminen lenkin lopussa, mutta sehän ei ole vika vaan ominaisuus. Lähtiessä lämpömittari näytti 13 asteen pakkaslukemaa mutta palatessa enää 11 - lähes kesäkeli siis :-)

Talvikeliä lykkää väkisin "pinnojen väliin"

Jos lumitilanne sallisikin pyöräilyn, niin sitten pakkanen tekee parhaansa estääkseen sen. Intoa joutuu pitämään yllä investointien avulla. Olen juuri saanut Rock Shox Reba SL:n istutettua scottin keulalle ja Avidin Juicyt talvikeliä vierastavien XT:n hidastimien tilalle. Juuri kun alkaa tuntua siltä että talvikeliin voisitottuakin, niin takaiskunvaimennin sanoo sopimuksen irti. Foxin RP23 ei nähtävästi siedä pakkasta, sillä heti kylmien kelien sattuessa se hörppäsi ilmaa öljyn sekaan ja nyt ääni muostuttaa lähinnä sitä mikä lähtee märästä pesusienestä, puristettaessa. Ei kivaa - ei. Varsinkaan kun lasku on 100€ kun vaimentimen lähettää elvytykseen. Pitää varmaan kehittää huoltoon tarvittavat työkalut. Vielä kun tietäisi miten typen saisi puristettua sisään huollon päätteeksi niin hommaan voisi vaikka ryhtyäkin.

Talvi tuli

Olosuhteet muistuttavat epäilyttävästi jotain sellaista mikä vaatii suksien käyttöä. Emme kuitenkaan Jannen kanssa vielä annettu periksi, vaan ajettiin parinkymmenen kilometrin lenkki Harriniemessä ja Santahaassa. Toistaiseksi suojakelejä on riittänyt ja polut ovat tallaantuneet paikoin jopa esimerkilliseen kuntoon. Tässä vaiheessa on helppo puhua että yritettäisiin pitää lenkkipolut ajettavassa kunnossa läpi talven. Käytäntö on kuitenkin osoittanut että tehtävä käy tammikuussa ylivoimaiseksi, kun lunta tupruaa harva se päivä 10 cm:ä.

Itse siirryn suosiolla suksille kunhan olosuhteet ovat sellaiset että lähiladun tekeminen onnistuu. Siihen tarvitaan kuitenkin parikymmentä senttimetriä luonnonlunta eikä lunta ole kuin 7-8 cm jos sitäkään. Saa nähdä kuinka loppuviikosta käy, kun pakkanen kiristyy ja lunta on luvassa lisää. Ajetaan nyt kuitenkin pyörällä niin kauan kuin se onnistuu, koska taukoa tulee kuitenkin pari-kolme kuukautta. Spinningissä voi toki käydä, mutta maisemat ei vaihdu - lieneekö sekään tarpeen jos pääsee takariviin :-)

Lisää asennelenkkiä

Eilisillan lenkki jäi ajamatta väsymyksen takia ja ajattelin että se on parempi säästää tälle päivälle kunnon yöunien siivittämäksi. Yllätys oli suuri kun aamulla huomasin n. 10 cm:n lumipeitteen - no asenteella sekin selvitetään. Lähdin ajelemaan ilman sen kummempia suunnitelmia ja alku oli todella haastava - syke nousi varmaan >200:n, osaksi yli viikon kestäneen hiljaiselon ja osaksi lumipeitteen takia. Sykkeen rauhoituttua, huomasin että ajaminen on ihan OK, kunhan tinkii nopeudesta. Ajattelin ensin että ajelen kohti Santahakaa, että on lyhyt matka kotia jos loppuu "sinni". Huomasin kuitenkin että ajaminen onnistuu suhteellisen vaivattomasti, joten päätinkin mennä Laajalahden suuntaan. Edelläni oli, jäljistä päätellen, mennyt kaksi maastopyöräilijää. Valtatie 8:n jälkeen jäljet loppuivat ja jouduin kyntämään uraa ihan omatoimisesti. Lenkin kestoon, lumipeite vaikutti yllättävän vähän. Tarkkaa lukemaa minulla ei ole esittää, mutta ajoaika lienee aika tarkasti 2h ja matka 25km.

Jaakon lanseeraama termi "asennelenkki"

Kuuluisikohan tämän illan lenkki siihen kategoriaan? Räntää satoi ja tuntui siltä että oli vastatuuli ajoipa mihin suuntaan tahansa. Ajattelin että ajaisin rauhallista vauhtia tunnustellen miltä eilinen pyöräsuunnistus tuntuu jäsenissä. Eipä aikaakaan kun yllätin itseni ajamasta ihan normaalia lenkkivauhtia - eli täysillä :-) Piti väkisin jarrutella, vaikka kyllä pimeä osaltaan hillitsee menohaluja. Kun lamppu on kiinni ohjaustangossa se osoittaa mutkissa hetken aikaa eri suuntaan kuin itse olisi menossa - hilliten vauhtia tehokkaasti. Näin alkusyksystä lampun valossa ajettavat lenkit tuntuvat ihan kivoilta, mutta kyllä sitä kevääseen mennessä osaa jo arvostaa luonnonvaloa.

Pyöräsuunnistusta

Kauden viimeinen pyöräsuunnistus oli lajin maratonmatka - eli noin 42. kilometrin rutistus. Olo on ollut "raskas" jo parin viikon ajan, mutta ajattelin sen olevan vain ohimenevää. Ei se ainakaan tähän päivään mennessä mennyt ohi. Olo oli vähän samanlainen kuin joskus taannoin Opelilla ajaessa kun mottorin vikavalo paloi; kierrokset eivät vain nousseet yli 4500 vaikka mitä teki. Nuoremmat vain menivät menojaan tieosuuksilla. Tiesin että kisa käytäisiin mm. Santahaan ja Halkokarin kartoilla ja olin mielessäni toivonut että suuri osa rastiväleistä ajettaisiin Halkokarin takaisilla kivikko- ja kalliopätkillä. Kyllähän sielläkin käytiin, mutta vain parilla- kolmella osuudella. Olisipa niitä ollut pari kolme lisää, niin tulos olisi saattanut olla toinen. Nyt sijoitus oli neljäs, ja loppumatkasta voimat oli melko lailla finaalissa.

Tulokset löytyvät Ok Botnian sivuilta. Väliajoista näkee että kivikko-/kallio-osuudet ovat meikäläisen heiniä, rastivälit 13-14, 15-16, 16-17, ja 21-22 olivat ajotaitoa testaavia ja niillä tulosta syntyi. Rastiväli 17-18:kin olisi ollut, mutta siinä joutui ajamaan letkassa. Rastiväli 18-19 oli sitten se joka pisti viimeisen naulan arkkuun, huonon reitinvalinnan muodossa.

Ei auta selittelyt - pitää vain ajaa lujempaa ensi vuonna.

Pimeällä ajoa

Nyt pääsee jo testailemaan valoja kunnolla. Tilasin viime syksynä "kiinanihmeen" DealExtremestä, mutta se saapui niin myöhään etten ehtinyt ajaa kuin yhden lenkin ennen lumentuloa. Nyt sitä on päässyt testaamaan kunnolla, eikä hankinta ole tuottanut pettymystä. Valoa löytyy samaan tapaan kuin Rolls Royce tapasi ilmoittaa moottoritehon - eli "riittävästi".

Mtb-O SM

Kisaviikonlopun saldo on vähän kaksijakoinen. Lauantain sprintti meni täysin penkin alle. Etsin nelosrastia varmaan 10 minuuttia. Sprintti oli siinä ja oli jo vähällä etten keskeyttänyt. Ajoin kuitenkin maaliin, ihan kokemuksen vuoksi. Olin niin tympääntynyt etten viitsinyt edes katsoa tuloksia tulosluettelosta. Sunnuntain pitkä matka oli sitten armeliaampi. Vaikka pummeja tuli usean minuutin edestä olin kuitenkin lopputuloksissa kuudes. Pitkällä matkalla voi ajamalla paikata osan virheistä, muttei kaikkia. Sää oli molempina päivinä suorastaan loistava kun ottaa huomioon mikä keli oli Kokkolassa lauantaina.

Published with Blogger-droid v1.5.8

Lenkkeilyä

Pitkä lenkki jäi viikonloppuna ajamatta, mutta sen sijaan sain lauantaina mahdollisuuden käydä pitkästä aikaa Emilin kanssa lenkillä. Se tuntui hyvältä. Sunnuntai-iltana kävin iltalenkillä Hannun kanssa. Iltakahdeksalta alkaa lamppu olemaan pakollinen varuste. Onneksi sellainen löytyy.

FRWD:hen tarvittaisiin uusi sykevyö. Välillä tuntuu siltä että olisi mukava saada jonkinlaista dataa tehdyistä lenkeistä. Reitin saa toki tallennettua ilman sykevyötäkin, mutta se on tuntunut vähän turhauttavalta.

Toinen vaihtoehto olisi bluetooth-sykevyö Endomondo Sports Trackeria varten. Se ei tosin tallenna reittiä läheskään niin tarkasti kuin FRWD. Etuna on sitten se että sitä voi lenkin aikana käyttää navigointiin. Karttamateriaali on kuitenkin maastokäyttöä ajatellen vaatimaton. Milloinkahan kansalaisen karttapaikan materiaali saadaan navigointikäyttöön?

Published with Blogger-droid v1.5.8

Yhdistelmä maantiekiekot+maastopyörä on ehkä hieman oudon näköinen, mutta olen todennut sen toimivaksi. Kevyesti rullaa ja tuntuma on aivan samanlainen kuin maantiepyörässä.

Maantiekiekot

Luovuin maantiepyörästä koska se vain roikkui autotallin katossa. Järkeilin että maasturiin sopivat maantiekiekot ajavat saman asian niillä kilometreillä mitä minulla kertyy maantiellä. Saa nähdä jääkö maantiekiekotkin roikkumaan autotallin kattoon. Täytyy vielä käydä hakemassa maantiepakka että pääsee testaamaan miten yhtälö toimii. Aika huvittavan näköinen yhdistelmä se kyllä on kun laittaa maantiekiekon joustohaarukkaan :-)

Published with Blogger-droid v1.5.8

Voihan litku sentään...

Kävin illalla tarkistamassa olisiko kenties joku innokas lähdössä nuorisolenkille. Kun ketään ei näkynyt, päätin ajaa lenkin itseni kanssa. Olin joka tapauksessa urheilutalolla, joten päätin heittää lenkin Trullevin nokkaan. Ajoin kaikki Halkokarin kivikkopolut ensin ja suuntasin siten keulan kohti Trullevia. Menomatkalla Jaakko tuli vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan ennen kuin jatkoimme matkaamme vastakkaisiin suuntiin. Kierrettyäni latupohjan päässä olevan lenkin ja pääsyäni suurin piirtein samaan paikkaan missä olin tavannut Jaakon, huomasin takarenkaan tyhjenevän uhkaavasti. Pysähdyin ja pumppasin lisää ilmaa renkaaseen ja kääntelin rengasta että litku paikkaisi renkaan kyljessä olevan vuotavan nirhauman. Lisäsin vielä vähän painetta renkaaseen ikään kuin varmistukseksi. Siitähän se ilo syntyi kun rengas yhtäkkiä päätti sylkäistä kaikki litkut ulos kyljestä. Jaa-ha - eipä sattumoisin ollut sisuskumea matkassa, joten ei auttanut kuin ottaa renkaan toinen reuna pois vanteelta ja laittaa paikka sisäpuolelle, repeämän kohdalle. Eipä siinä olisi ollut mitään jos olisi ollut kompressori tai edes hiilihappopatruuna käytettävissä että olisi saanut renkaan nousemaan vanteelle, mutta kun ei ollut. Yritin varmaan puolen tunnin ajan asetella ja käännellä ja pumpata saadakseni renkaan nousemaan vanteelle, mutta tuloksetta. Ei auttanut muu kuin nöyrtyä ja soittaa appiukko hakemaan...

Summa summarum voidaan kai todeta että tästä ei ole syyttäminen litkuja eikä muutakaan "teknistä" yksityiskohtaa. Syy oli vain ja ainoastaan itsessäni, kun olin alkanut luottaa litkuihin siinä määrin että sisuskumikin oli jäänyt matkasta. Jatkossa sisuskumi alkaa taas kulkea mukana.

Polkien yli Alppien

Polkien yli Alppien

Alppien ylityksen reitti

Ensimmäisen päivän reitti. Alusta puuttuu noin 10 km, koska olin unohtaa käynnistää tallentimen.

Toinen päivä. Tallenteessa on vähän ylimääräistä roskaa, joten kilometrimäärä ei pidä paikkaansa. Laskin että todellinen ajomatka oli noin 20,5km.

Kolmas päivä.

Neljäs päivä.

Viides päivä.

Kuudes päivä. Todellinen kilometrimäärä oli noin 81km.

Seitsemäs päivä.

Transalp 2010.wmv

Yhteenveto

Ensimmäisen ajopäivän lyhyt versio löytyy jo ennestään, mutta yksityiskohtaisempi kuvaus olisi seuraava:

Aamiaisen jälkeen pakkasimme reppumme ja suuntasimme kulkumme kohti Mittelbergiä. Sää oli edellisillan ja yön vesisateen jäljiltä kostean viileä. Alkuosuus kulki laaksonpohjalla sorateitä pitkin. Saimme heti alkuun maistaa hieman ennakkoon miltä mäet tuntuvat, sillä suhteellisen jyrkkiä mutta onneksi lyhyitä nousuja riitti. Muutaman kilometrin taivalluksen jälkeen siirryimme yleisen tien vieressä kulkevalle pyöräreitille. Mittelbergin jälkeen seurasimme vaellus-/pyöräreittiä joka suureksi osaksi oli sorapintainen. Mittelbergin ja Scharnitzin välillä siirryimme Saksasta Itävallan puolelle. Scharnitzissa kävimme kaupassa täydentämässä hiilihydraattivarastoja. Tarkoituksena oli siirtyä Scharnitzin jälkeen Karwendel-laaksoon, mutta erehdyimme huolimattoman kartanluvun seurauksena menemään Hinterau-laaksoon. Ehdimme nousta mäkeä lähes tunnin ennen kuin huomasimme erheemme ja jouduimme palaamaan takaisin melkein Scharnitziin asti. Karwendel-laakso alkoi suhteellisen jyrkällä nousulla joka antoi harhailun aiheuttamasta ärtymyksestä poikkeavaa ajateltavaa. Laakson pohja muuttui loivemmaksi ja ajo oli leppoisampaa viimeiseen rykäisyyn asti. Siinä noustiin serpentiiniä lyhyellä matkalla 400 metriä ylöspäin. Sääolosuhteet olivat sitä luokkaa että saimme Hochalmsattelissa pukea yllemme kaiken mukana olevan vaatetuksen. Edessä oli matkan ensimmäinen kunnon lasku alas Kleiner Ahornbodeniin, missä jouduimme taas riisumaan "napapiirivarustuksen". Nousua kertyi noin 400 m noustessamme Falkenhüttelle. Seuraavaksi reitti jatkui pienellä kivikkoisella laskulla, jossa Olli lensi pahan näköisesti sarvien yli. Onneksi laskeutuminen tapahtui nähtävästi kivikentän ainoaan vapaaseen rakoon ja sekä Olli että me selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja hieman turvonneella peukalolihaksella. Reitti seurasi kivikkolaskun jälkeen kutakuinkin korkeuskäyrää eikä nousua tullut kuin satakunta metriä Hohljochiin. Ylös päästyämme totesimme että edessämme oleva Engalmiin johtava osuus oli tarkoitettu vain patikointiin. Siinä tilanteessa takaisin kääntyminen ja Gamsjochin kiertäminen ei houkutellut, vaan totesimme että joudumme teeskentelemään kielitaidottomia jos joku huomauttaisi valinnastamme. Kohta saimme kyllä huomata miksi osuus oli tarkoitettu vain patikoitsijoille. Reitti oli kivikkoinen, jyrkkä ja paikoin vielä liukkaan mutainen. Saavuimme kuitenkin kukin omalla tyylillään alas Engalmiin ilman sen suurempia ongelmia. Alkuperäisen reittisuunnitelman mukaan päiväetappimme olisi jatkunut Lamsenjochin yli Inn-laaksoon, mutta harharetkemme ja keliolosuhteiden vaativuuden takia päätimme, että on viisainta luopua Lamsenjochin ylitysyrityksestä siltä päivältä. Kello oli jo melkein kuusi ja harjanteen ylittäminen olisi ollut suuri riski. Päätimme etsiä yösijaa, joka onneksi löytyi kylän ainoasta hotellista.

Toinen päivä valkeni kirkkaana ja kauniina. Hotellin parvekkeelta näkyvät maisemat olivat henkeäsalpaavat. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Lamsenjochia. Auringonpaiste sai edellispäivien sateiden tuoman kosteuden höyrystymään ja vuorenhuipuille kertyi puoleen päivään mennessä sakea sumu. Ehdimme sentään nähdä jotain läntisen Lamsenjochin ja Lamsenhütten välillä Faltzthurn-laaksoon avautuvasta huikeasta näköalasta, mutta saatoimme vain kuvitella kuinka komea paikka olisi ollut kirkkaalla säällä. Lamsenhütten jälkeen alkoi pitkä lasku alas kohti Inn-laaksoa. Reitti oli ajettavaa soratietä ja saatoimme nauttia nousu-urakan hedelmistä. Stallenalmin jälkeen tapahtui kuitenkin se mitä ei toivoisi tapahtuvan. Yksi ryhmän jäsenistä kaatui pyörällä ja loukkasi itsensä siinä määrin että joutui jättämään reissun kesken. Seuraavan yön vietimme Innsbruckissa.

Kolmas ajopäivä alkoi poikkeuksellisesti vasta puolen päivän maissa, yhdellä miehellä vähentyneellä joukkuevahvuudella. Saavutimme alkuperäisen reitin Weertalissa jota pitkin nousimme kohti Geiseljochia.
Näytä suurempi kartta

Weidener hüttellä mietimme jo pitäisikö meidän jäädä yöksi vai uskaltaisimmeko lähteä yrittämään Geiseljochin ylittämistä. Majatalon isännältä kyselimme jo huonetta ja hänen arviotaan siitä kuinka kauan Geiseljochin saavuttamiseen menisi. Hän kertoi että huone löytyy ja että Geiseljochin saavuttaa "normaalivauhdilla" puolessatoista tunnissa. Päätimme yrittää ylittämistä, ja viimeinen meistä saavutti Geiseljochin 1h 10 min:ssa. Saavutuksesta tyytyväisinä ihailimme maisemia 2291. metrissä ennen kuin jatkoimme matkaamme alas kohti Tux-laaksoa. Vorderlanersbachista löysimme hotellin jossa oli sauna. Tämä yksityiskohta oli merkittävä plussa, vaikkemme päässeet sitä hyödyntämään - sen verran myöhään olimme liikenteessä. Huoneen hintaan sisältyi puolihoito. Varmistimme vielä onko illallinen varmasti hyvä ja riittävä, johon vastattiin vakuuttavaan äänensävyyn että kyseessä on neljän tähden hotelli ja ruoka on taatusti hyvää. Asia ei jäänyt meille epäselväksi. Saimme nauttia koko matkan parhaasta ruuasta.

Neljäs ajopäivä alkoi loistavan sään vallitessa. Lämpötila oli vähintäänkin riittävä ja vettä kului. Ajoimme ensin alas Finkenbergiin(n. 700m) mistä lähdimme nousemaan Ziller-laaksoa pitkin kohti Dornaubergiä, Breitlahneria, Schlegeis-patoa ja lopulta Pfitscherjochia. Loppunousu oli erittäin kivikkoinen ja taluttaminen oli väistämätön tosiasia. Siirryimme rajan yli Italiaan ja alamäki oli sentään ajettavissa. Maisemat oli komeat ja jouduimme useaan otteeseen pysähtymään ihailemaan näkymiä. Olimme alkuperäisestä aikataulusta yli kaksi vuorokautta jäljessä, joten oli selvää että joutuisimme jossain vaiheessa oikomaan. Päätimme jättää eläimellisen jyrkän nousun Pfundererjochiin väliin ja ajoimme suoraan Vipitenoon. Löysimme majapaikan jonka hotelliluokitus täytyy olla useamman tähden verran miinusmerkkinen. Suihkuvesi oli sentään lämmintä kunhan jaksoi odottaa. Emme tutkineet tarkemmin löytyisikö torakoita, mutten olisi ihmetellyt sitäkään. Harvoin on joutunut pitämään hotelliyön 24€ hintaa korkeana. Kaupungissa oli jonkinlainen Italialaisille tyypillinen "arkipyhä" ja melkoiset iltajuhlat luvassa. Kaiken maailman kansallisruoat oli tarjolla pilkkahintaan, joten kupu tuli todellakin täyteen - sentään jotain positiivista.

Viides päivä

Matkan vaatimattomin aamupala tuli syötyä ajovaatteet valmiiksi puettuna. Murjuun ei halunnut jäädä hetkeäkään kauemmin kuin pakollista. Lähdimme ajamaan laaksoa pitkin Brixenin suuntaan. Maantiesiirtymä hoitui nopeasti 250m laskun siivittämänä. Fortezzan kohdalla suuntasimme kulkumme kohti Puster-laaksossa sijaitsevaa Muehlbachia, josta alkoi nousu Rodenecker alm:iin. Nousu oli aika kunnioitettava, sillä aloitimme noin seitsemästäsadasta metristä ja päädyimme lopulta yli 2100 metriin usean pienen ylös-alas-ylös-liikkeen jälkeen. Pysähdyimme Rodenecker-Almissa syömään. Ihmisiä oli liikkeellä yllättävän paljon, mutta ottaen huomioon Rodeneckerin kauneuden, se ei ole niin yllättävää. Rodenecker-harjulla on lukuisia isompia ja pienempiä reittivaihtoehtoja. Yritimme seurata korkeuskäyriä pitääksemme noususumman kurissa. Lopulta ylitimme harjun Jakobsstöcklin kohdalla ja aloitimme laskun kohti Oniesia. Marebben kohdalla totesimme päivän annoksen olevan täynnä ja etsimme hotellin jossa olisi mahdollisimman vähän tähtiä mutta kuitenkin sauna. Sellainen löytyikin kohtuulliseen hintaan. Laskettelukeskuksissa kilpailu pitää hinnat kurissa ja palvelutason korkealla, mikä ilahduttaa maastopyöräilijää. Edulliseen hintaan sisältyi saunan lisäksi vielä vaatteiden pesu. Jätimme kuitenkin puolihoidon väliin ja etsimme illallisen keskustasta. Istuimme hetken hotellin terassilla ihaillen maisemia mutta silmäluomet alkoivat painaa ja jouduimme siirtymään yöpuulle.

Kuudes päivä

Olimme pyytäneet aamiaisen puoli kahdeksaksi normaalin kahdeksan sijaan päästäksemme mahdollisimman aikaisin liikkeelle. Aamun viileyden hyödyntämiseksi vieläkin aikaisempi ratkaisu olisi eduksi, mutta siihen ollaan harvoin majapaikoissa valmiita. Oli mukava saada vetää ylleen vastapestyt ja ennen kaikkea kuivat ajokamppeet. Matka eteni loivaa laaksoa pitkin männikön keskellä kulkevaa vaellusreittiä pitkin. Kristallinkirkas vuoristopuro ylitettiin useaan otteeseen siirryttäessä puolelta toiselle. Sillat olivat selvästi tehty myös maastopyöräilijöiden tarpeet huomioon ottaen. Osuus oli mielestäni eräs matkan mukavimmista. Tätä polkua jatkui Pederu-majalle asti. Paikka on merkillinen - ylempänä sijaitsevan sorakentän läpi siivilöytyvä vesi purkautuu sorakerrosten läpi päivänvaloon synnyttäen parisataa metriä syvän suppilonpuolikkaan sorarinteeseen. Tie nousee kirjaimellisesti pystyyn noustessaan aikaisemmin mainitsemalleni soratasangolle. Tasangolla sai hetken huilata ennen kuin nousu jatkui kohti Fanes-hütteä. Lavarellohüttellä pidimme lyhyen tauon. Olimme jo noin 2000 metrin korkeudella ja tuulen siivittämä ilma oli melko viileä. Nousussa se ei haittaa, mutta tauot jäävät mielellä lyhyiksi. Viimeisellä pätkällä ennen solaa oli pakko taluttaa - osittain jyrkkyyden takia mutta irtosora hoitaa viimeistään ajon loppumisen. Fanes-sola on liki 2200 metriä korkea ja näkymät sen mukaiset. Joku koululaisryhmä oli liikenteessä ja saatoimme todeta saman ilmiön kuin muuallakin - koululaisryhmässä älykkyysosamäärän keskiarvo jakautuu ryhmän jäsenten lukumäärällä. Koululaisia eteni koko tien leveydeltä ja kaikki muut saivat siirtyä sivuun mikäli mielivät päästä kohtaamaan. Onneksi pääsimme vaivasta eroon kääntyessämme Tadega laaksoa kohti. Laaksossa pysähdyimme ihailemaan tasangolla laiduntavia hevosia. Samassa kun laskimme reppumme maahan, hevoset tulivat paikalle kärkkymään makupaloja. Turistit ovat ilmeisesti opettaneet hevosille että kaikenlaista hyvää on tarjolla repuista. Eräs poni noukki reppuni sivutaskusta lippalakin jota minun piti rientää pelastamaan. Yksi hevonen alkoi raapia leukaansa JP:n ohjaustankoa vasten ja Olli sai työnnellä yhtä lähentelevää hevosta loitommalle. Päätimme jatkaa matkaa ennen kuin joku hevosista ehtii haukata palasta jonkun takavaihtajasta. Vastaan tulevan vaeltajaperheen isä halusi tietää kuinka pitkä matka heillä oli vielä Malga Fanesiin. Kerroimme että kilometrin verran ja vastaus tuntui tyydyttävän, koska he jatkoivat matkaansa. Lasku oli aluksi leppoisa ja polku mutkitteli kitukasvuisten vuoristomäntyjen seassa. Pian laskun toinen puoli tuli selväksi saapuessamme jyrkänteen reunalle. Polku jatkui porras-serpentiinin muodossa vuorenseinämää pitkin alas laakson pohjalle. Jouduimme kantamaan polkupyöriä vähän matkaa portaita alas kunnes polku vähän loiveni. Reitti oli vaativa Laguzoihin asti. Alkuperäisen reittisuunnitelman mukaan olisimme jatkaneet Armentarola-laakson poikki noustaksemme Pralongián huipulle. Pieleen menneen aikataulun takia päätimme ajaa laaksoa pitkin suoraan Corvara in Badiaan. Jatkoimme Grödnerjochiin jossa sää oli jo suorastaan kylmä. Pidimme solassa sijaitsevassa majatalossa pikapalaverin ja päätimme pitää kiinni Gardajärvelle saapumista koskevasta aikataulusta ja ajaa Val Gardenaa pitkin suoraan Ponte Gardenaan. Siitä ei olisi kuin 130 km:n maantiesiirtymä Torboleen. Päätimme että viimeiset maastoajelut voi hoitaa myös Gardajärven ympäristössä. Yksi päätökseen vaikuttava tekijä oli vaihtelevat sääolot, jotka saattaisivat väkisinkin keskeyttää matkanteon jos yrittäisimme viedä reittisuunnitelman päätökseen. Ratkaisu osoittautui viisaaksi, sillä seuraavien päivien ajaksi riitti epävakaista säätä. Ponte Gardenassa ei ollut kuin kaksi majoituspaikkaa joista toinen oli täynnä. Toisella yrittämällä löytyi kuitenkin tilaa ja illallisen jälkeen siirryimme yöpuulle.

Seitsemäs päivä

Aamiaisen jälkeen lähdimme polkemaan laaksoa pitkin kohti Torbolea. Pyöräreitti seurasi A22-moottoritien linjauksia ja alkumatkasta pyörätie olikin rakennettu vanhalle rautatiepohjalle. Laskua oli koko ajan ja matkaa siivitti vielä kaiken lisäksi reilu myötätuuli. Matka taittui suorastaan uskomattoman lyhyessä ajassa eikä aikaakaan kun olimme jo Roveretossa, mistä käännyimme Loppio-laaksoon. Viimeiset kolmetoista kilometriä taittuivat nopeasti vaikka nyt mukana oli jo nousuakin. Torboleen saavuttaessa lämpötila oli jo yli 30 astetta. Ajoimme ensin Torbolen uimarannalle missä Olli kävi pulahtamassa Gardajärveen täydessä ajovarustuksessa. Naurussa oli pitelemistä kun mies kellui ajovaatteet ja pyöräilykengät päällä selällään vedessä. Matka oli päätöksessä.

Tilannepäivitys.

Nyt olemme taas Suomessa monta kokemusta rikkaampina. Alppien ylitys
ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä yksi ryhmämme jäsenistä
loukkaantui ja joutui jättämään reissun kesken. Loput ryhmän jäsenistä
saattoi ylityksen päätökseen, mutta reittisuunnitelmaa huomattavasti
soveltaen. Saatan kertoa enemmän reissun koettelemuksista kunhan
olemme sopineet mitä kerromme ja mitä jätämme kertomatta. Siihen asti
blogi on vähän joutokäynmillä.

--
Skickat från min mobila enhet

Alpit on ylitetty

Matkalla oli sen kokoluokan vastoinkäymisiä että niihin joudutaan
varmaan palaamaan myöhemmin. Pääsimme kuitenkin alppien yli, mutta
jouduimme muuttamaan reittisuunnitelmaa oleellisesti. En voi tässä
vaiheessa valottaa asiaa sen kummemmin. Reittimme seurasi alkuperäistä
suunnitelmaa Inn-laaksoon asti, mutta siitä eteenpäin reitti ja
aikataulu meni remonttiin.

--
Skickat från min mobila enhet

Garmisch-Partenkirchen -> Eng

Garmischista lähdettiin ajelemaan kosteassa ja viileässä säässä kohti mittelbergiä ja scharnitzia. Iltapäivällä jouduimme toteamaan ettei asettamamme tavoite tule täyttymään ja jäimme yöksi Engiin. Matkaa tuli mittariin noin 7
0km ja nousua yli 2000m. Aikaakin kului 9 tuntia.

Garmisch-Partenkirchen

Ensimmäinen aamu on näin saatu käyntiin. Yö-uni oli kortilla vaikka
oli väsynyt eilisen matkustamisen jäljiltä. Nyt olemme syöneet
keski-eurooppalaisen aamiaisen ja seuraavaksi alkaa koitos. Sää on
puolipilvinen ja kostea. Lämpöä on näin aamusta vähän vajaa
kaksikymmentä astetta, mutta eiköhän se tästä lämpene. Nyt menen
pakkaamaan repun lähtökuntoon.

--
Skickat från min mobila enhet

Matkalla

Kävimme juuri Jalasjärvellä syömässä. Nyt jatkamme kohti Tamperetta.

--
Skickat från min mobila enhet

Lähtökuopissa

Nyt on tavarat pakattu ja polkupyörän runko suojattu aaltopahvilla. Aamulla kello yhdeksältä lähdemme ajelemaan kohti Tamperetta. Iltaan mennessä meidän pitäisi olla Garmisch-Partenkirchenissa. Sunnuntaina alkaa Alppien ylitys. Tästä eteenpäin pyrin päivittämään blogia iltaisin aina kun se on mahdollista. Kuvien liittäminen taitaa jäädä haaveeksi, koska sähköpostisovellus ei salli liitetiedostojen liittämistä.

Matkakuume nousee

Lennon online-matkaselvitys on tehty ja autonvuokrauskin vahvistettu. Nyt pitäisi tehdä repun koeponnistus ja katsoa mahtuuko kokonaisuus käsimatkatavaran koko- ja painorajoihin. Lisäksi ajattelin tehdä renkaiden venttiileihin kiinnitettävät laput joissa pyydetään lentokentän henkilökuntaa olemaan tyhjentämättä renkaista paineet. Uskallan taata että renkaat kestävät ohuen ilmanalan aiheuttaman paineenlisäyksen. Nyt pitäisi vain saada lentokentän henkilökunta luottamaan siihen.

Eilen kävin rankan ukkossateen jälkeen pyöräsuunnistamassa ja sen jälkeen metsän kautta tuttavaperheen mökille Mölleriin. Sitä rapamöykkyä ei olisi heti tunnistanut polkupyöräksi. Tulimme mökiltä vasta puolenyön jälkeen, joten pyöränpesu ja huolto odottaa. Eilen vaihdoin pyörään keskiölaakerit joten nyt kaiken pitäisi tekniikan puolella olla kunnossa.

Huh hellettä!

Ee voe valittoo, ee voe valittoo...

Nyt on sentään mahdollisuus koeponnistaa elimistön kuumankesto :) Sille tulee kuitenkin tarvetta viikon päästä. Lähden kohta ajamaan testilenkin Öjan suuntaan ja lämpötila on selvästi nousujohteinen. Iltapäiväksi on sääennusteen mukaan luvassa 32 asteen lukemia. Eli aika samoissa lukemissa pyöritään kuin Alppilaaksoissa. En viitsisi ottaa Öjaan mukaan kuin yhden juomapullon, saa nähdä miten siitä selviää...

Aamulenkki

Mukava aamulenkki. 30+ km metsärymistelyä kahdessa tunnissa. Ei ollut
lentokentän kahvila auki :-( No, omilla eväillä selvittiin, mutta
aamukahvi olisi maistunut hyvältä.

--
Skickat från min mobila enhet

H-hetki lähestyy

Joka päivä on tullut ajettua lenkkiä ja kunto on parempi kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki on siis kohdallaan lähtöä varten. Tänään ajoimme yhteislenkillä kunnon kivikkopätkää, jossa "litkurenkaat" pääsivät näyttämään kyntensä. Kivikossa renkaan ja vanteen väliin oli ilmaantunut kohta jossa litkua oli purskahtanut ulos, mutta renkaan paineet olivat lähes ennallaan. Tosin sisuskumi olisi tehnyt sen ettei mitään ulkoisia merkkejä olisi jäänyt alkuunkaan. Nyt merkit kuitenkin viittaavat siihen ettei aihetta huoleen ole renkaan pitävyyden ja paikkauskyvyn suhteen. Alhaisilla rengaspaineilla pystyy ajamaan, mikä helpottaa kivikossa etenemistä huomattavasti, eikä puhkeamisen vaaraa silti esiinny.

Testilenkkiä

Alppien ylityksen valmistautumiset alkavat olla tehtynä. Kuntotaso on Tahkon tuloksen perusteella kohdallaan ja kaikki muutkin valmistelut on tehty. Jotkut pyörän kuluvat osat tietysti aiheuttavat huolta. Huomasin jarrulevyjen olevan melko kuluneet. Täytyy vissiin tilata uudet jarrulevyt ja ehkä jarrupalat. Tosin tällä hetkellä käytössä olevat jarrupalat ovat suhteellisen hyväkuntoiset, mutta tuntuisi turvallisemmalta kun pyörässä olisi uudet jarrupalat lähtiessä ja yhdet palat varalla kumpaankin päähän. Renkaiden kuluminen oli ainakin Tahkon jäljiltä aika kohtuullista, joten renkaiden osalta ei varmaan tarvita päivityksiä. Nyt pitää vain ajaa lenkkiä jotta vire pysyy yllä lähtöön asti.

Litkut testattu

Yhden ajokerran kokemusten perusteella ei löytynyt mitään syytä olla suosittelematta "litkurenkaita" arkikäyttöön. Ajelin reilusti alhaisemmilla rengaspaineilla kuin sisuskumeilla, ja mitään ongelmia ei esiintynyt. Schwalben Rocket Ron vaikuttaa erittäin hyvältä renkaalta, koska mitään alhaisesta rengaspaineesta johtuvaa renkaan muljahtelua kaarteissa ei esiintynyt vaikka paineet olivat alle 2 baria. Sama ilmiö tuli selväksi jo sisuskumeilla ajettaessa, mutta rengaspaineiden vähentäminen vain vahvisti käsitystä. Tässä on vielä 1½ viikkoa aikaa kokeilla ratkaisun toimivuutta. Piikkipuskien vaikutus pitää tosin testata vasta paikan päällä, mutta muilta osin toimivuus tulee testattua.

Litkut sentään!

Tein ensimmäiset kuuluisat "litkurenkaat" tässä palautellessani Tahkon koettelemuksista. Litkurengas tarkoittaa sitä että renkaassa normaalisti käytettävä sisuskumi korvataan pienellä määrällä nestettä joka tiivistää päällirenkaan. Yhtälö vaatii toimiakseen teipattavan vannenauhan ja venttiilin joka ruuvataan vannenauhaa vasten. Erikoisvanteita tai -renkaita ei tarvita, vaan litkurenkaat voi tehdä ihan tavallisista renkaista ja vanteista. Suurin hyöty Alpeilla on siinä että piikkipuskien piikit eivät puhko renkaita, vaan renkaan sisällä oleva neste paikkaa renkaan usein niin ettei sen edes huomaa tapahtuneen. Tänään käymme Emilin kanssa testilenkillä.

Paluu Tahkolta

Nyt ollaan palattu Tahkon "korkean paikan leiriltä". Vielä ei ole
mitään lenkkiä suunnitelmissa. Pitää katsoa huomenna tekeekö edes
mieli. Tulokset löytyvät Tahko MTB:n sivuilta mikäli jotakuta
kiinnostaa.

--
Skickat från min mobila enhet

Tulipa tahkottua

120 km ja 2500 nousumetriä runsaassa seitsemässä tunnissa. Tällä
vauhdillahan me ylitetään Alpit kolmessa päivässä :-)

--
Skickat från min mobila enhet

Tahko MTB

Tätä voisi jo vaikka pitää Alppien ylitykseen valmistautumisena tai kuntotason mittarina - varsinkin jos valitsee matkaksi 120km tai enemmän. Itse olen ajanut joka vuosi 120km ja niin myös tänä vuonna. Suorituksena se on vaativampi kuin mikään Alppien ylityksen päiväetappi, mutta eipä sitä Tahko MTB:tä seuraavana päivänä olisi koskaan kuvitellutkaan tekevänsä saman uudestaan :) Joka vuosi siellä on kuitenkin löytänyt itsensä sieltä. Aikatavoitteista olen luopunut jo muutama vuosi sitten. Yritän ajaa omaa vauhtiani ja katson mitä lopputulos kertoo päiväkunnosta. Kohti 12. Tahko MTB:tä...

Elämisen sietämätön keveys?

Alpeilla saattaa tulla eteen sellaisia ongelmia mihin tasamaan tallaaja ei osaa varautua. Yksi sellainen on renkaita puhkovien piikkipuskien olemassaolo. En tiedä tarkalleen mikä kasvi se on joka tämän ilmiön aiheuttaa, mutta se levittää piikkisiä oksiaan osittain maata pitkin. Kun pyörällä ajaa tällaisen oksan päältä renkaassa saattaa olla muutama erittäin pieni piikki. Rengas ei tyhjene heti, mutta seuraavana aamuna rengas onkin jo tyhjä. Ongelman ehkäisemiseksi tilasin ulkomailta Stansin "litkua" jota käyttämällä renkaasta saadaan itsepaikkautuva.

Tästä alkaakin se otsikon mukainen elämisen sietämätön keveys. Lähetys tuli Saksasta Suomeen DPD:llä kolmessa arkipäivässä. Jakeluyhtiö ei sitten kahdesta yrityksestä huolimatta löytänyt kotiosoitettani. Onneksi tavarantoimittaja oli antanut lähetyksen seurantanumeron jonka avulla pystyin seuraamaan mitä DPD:llä tapahtui. Ensimmäisellä yrityksellä jakelun toimittanut yritys oli palauttanut lähetyksen selityksellä "liike suljettu". Arvasin heti mistä oli kyse ja soitin DPD:n palvelunumeroon. Kerroin että kadunnimi on muuttunut kuntaliitoksen yhteydessä ja monet navigaattorit tunnistavat edelleen vain vanhan katuosoitteen. No, asiakaspalvelusta lupasivat laittaa vanhan katuosoitteen vinkiksi jakelijalle ja lisäksi vielä matkapuhelinnumeroni. Seuraavana päivänä jakelua oli yritetty uudemman kerran ja tällä kertaa lähetys oli palautettu selityksellä "osoite virheellinen". Nyt pannu alkoi jo kiehua meikäläisellä, ja uusi soitto DPD:lle: "lähetystä ei voi noutaa itse, me istutaan täällä Espoossa eikä me pystytä asiaan vaikuttamaan, laitetaan uudestaan jakeluun pälä pälä". Tarkistin huvikseni kuinka moni osoitetietokantoja ylläpitävä taho tunnistaa katuosoitteemme ja järkytyin! Maanmittauslaitos ei löydä Kokkolasta katuosoitettamme, ei eniro eikä genimap. Kokkolan kaupungin opaskartasta se sentään löytyy ja yllätyksekseni myös Google Mapsista. Tämän nyt ymmärtäisi jos osoitteenmuutoksesta olisi kulunut pari kuukautta, mutta kun siitä on jo kulunut puolitoista vuotta, niin tässä alkaa tulla vähän epätoivoinen olo. Itse en pysty asiaan vaikuttamaan, koska se on kunta joka hoitaa osoitetietojen päivityksen.

Pitää toivoa että hälytysajoneuvot löytävät perille jos sellaista satuttaisiin tarvitsemaan. Niitä tietokantoja ei pääse itse tarkistamaan muuta kuin tilaamalla ambulanssin :)

Alppien ylityksen reitti

Maastopyörillä selvitettävän osuuden reittisuunnitelma löytyy Gpsies-palvelusta. Reitin "strategiset mitatkin" ilmenevät selvästi reittisuunnitelmasta.

Pitkä lenkki

Tänään teimme Alppienylitys-ryhmän kanssa pitkän lenkin Seljesin lomakylään ja takaisin. Matkaa tuli Kokkolan urheilutalolta mitattuna 72km, mutta siitä puuttuu siirtymä-osuus Isostakylästä urheilutalolle, joten kokonaismatka lienee siinä 78km:n paikkeilla. Aikaa kului noin kuusi ja puoli tuntia tauot mukaan lukien. Retken video löytyy Youtubesta hakusanalla "kammenkiertajat".

Elpymistä

Lepo on yhtä tärkeä kuin harjoittelu, mutta ei ilman sitä toista.
Tämän aamun lenkin vastapainoksi piti mennä perheen mieliksi rannalle.
Se ei kyllä ole minun lajini, täytyy myöntää, mutta mitä sitä ei
tekisi perheen hyväksi:-)

--
Skickat från min mobila enhet

Yhteislenkki

Kammenkiertäjien yhteislenkkien tavoitteena on aina ollut sosiaalisen kanssakäymisen puolella fyysisen harjoittelun sijaan. Viime aikoina vauhti on vain tahtonut karata lapasesta eli nk. "mopo on karannut käsistä". Torstain yhteislenkin tavoitteeksi asetin itse peruskuntovauhdissa pysymisen, mikä sitten johti matkan karkaamiseen käsistä. Sokojan lenkistä tuli siis Kaustarin-Lahnakosken-Oivun-Sokojan-Kruunupyyn lenkki :) Yhteensä n. 50km paikoin vaativaakin maastoajoa. Ei ehkä iltalenkin mittoja täyttävä lopputulos, mutta kaikki sentään jaksoivat ajaa lenkin loppuun asti.

Pyöräsuunnistusta

Pyöräsuunnistus on vauhdinkesto-harjoittelua parhaimmassa muodossaan. Kello käy, ja tulos selviää lähes välittömästi maaliintulon jälkeen. Se, että tarvitaanko tällaista Alppien ylitystä varten on aivan toinen asia. Peruskuntoharjoittelun määrä on kyllä oikeasti se jota pitäisi lisätä, ja tämä koskee varmaan kaikkia alan harrastajia, tavoitteesta riippumatta. Jospa yrittäisi huomenna pitää yhteislenkin vauhdin PK:n rajoissa.

Vaihtelua

On paljon puhuttu että harjoittelussa ja varsinkin sen tehossa pitäisi olla vaihtelua ja rytmiä. Voisikohan tämän todeta toteutuneen omalla kohdallani kun sunnuntaina tuli ajettua pitkä (4½h) lenkki, eilen perheen kanssa noin tunti ja tänään nuorison kanssa 2h. Homenna olisi ohjelmassa pyöräsuunnistus (=n. 45min vauhdinkestoa) ja torsataina yhteislenkki 2-3h. Perjantain ja lauantain pyöräilystä ei ole vielä mitään tietoa, mutta eiköhän pääpaino ole silloin perheen kohdalla. Sunnuntaille on sitten sovivittu pitkä lenkki. Vaihtelua on kyllä, mutta rytmitys on ehkä vielä vähän niin ja näin :)

Pitkä lenkki

Alppien ylittäminen suoritetaan tavalla joka on verrattavissa
kilpapyöräilyn etappiajoon. Toisin sanoen useana peräkkäisenä päivänä
ajetaan pitkiä matkoja. Ansiotyötä tekevän harrastajan on vaikea
harjoitella tällaista. Pitkät lenkit ovat käytännössä ainoa vastaava
ja niitäkin ei voi tehdä monta peräkkäisinä päivinä. Toisaalta
maratoniakaan varten ei voi harjoitella juoksemalla maratoneja.
Ajoimme JP: n kanssa 70 km:n lenkin neljässä ja puolessa tunnissa
sisältäen tauot. Lyhythän se on verrattuna alpeilla ajettaviin
päivämatkoihin, mutta hyvältä se tuntui.

--
Skickat från min mobila enhet

Iltalenkki

Tänään tein Jannen kanssa viimeisen epätoivoisen yityksen löytää keskiviikkona kadonnut pyöränpumppu - tuloksetta. Lenkki jäi hieman lyhyeksi vesisateen alkaessa, joten tulos oli kaikin puolin vähän ohut. Seura oli sentään asiallinen :D

Alppikarttoja

Alppien ylittäminen maastopyörällä vaatii enne kaikkea kunnolliset kartat. Hyviä karttoja tekee esim. kompass.at

Olen hankkinut kartat netistä tilaamalla, ja tällä hetkellä karttavalikoimani kattaa lähes koko Alpit etelä-Saksasta Garda-järven korkeudelle. Ostamani kartat olen skannannut A4- tai A3-kokoon sekä kalibroinut OziExplorer-ohjelmalla, jonka lisenssin hankin jo ennen ensimmäistä Alppien ylitystä. Skannatut karttakuvat siirrän matkapuhelimeen SmartcomGPS-ohjelman käyttöön. Tällä tavalla matkapuhelimen näytöltä voi tarkistaa missä oikeasti sijaitsee milläkin hetkellä. Paperikarttoja pitää toki kuljettaa mukana, mutta niitä ei tarvitse olla koko ajan kaivamassa esille ja levittämässä tuulisissa olosuhteissa. Se on muuten hankala tehtävä - sen tietää jokainen joka on kokeillut :)

Varustekauppaan...

Keskiviikkoiltana hukkasin pyöränpumpun pyöräsuunnistuksen yhteydessä eikä sitä eilisen yhteislenkin aikana suoritetusta kaikuluotauksesta huolimatta löytynyt, joten nyt "edesmenneelle" uskolliselle palvelijalle pitäisi löytää yhtä luotettava seuraaja. Vaatimukset ovat aika kovat. Sen pitäisi olla pieni, kevyt, tehokas ja halpa. Nämä kriteerit kun esittää kauppiaalle vastaus on todennäköisesti että "Ai sää haluat siis neljä pyöränpumppua?"

"Viisaus ei asu meissä..."

Laulun sanat kuvaavat aika hyvin tämän päivän pyöräilyä - en nyt tarkoita pyöräilyä itsessään, vaan suoritustehon jakoa. Teimme Juhan kanssa pitkän lenkin Kruunupyyhyn iltapäivällä ja olin jo haudannut ajatuksen siitä että menisin illalla pyöräsuunnistamaan. Kotimatkalla se pieni sisäinen pyöräsuunnistaja kuitenkin nosti päätään ja ilmoitti haluavansa suunnistamaan. OK - kävin vain kotona kääntymässä, nappasin karttatelineen ja emitin lennosta, vetaisin pari lasillista mehua huiviin ja lähdin pyöräsuunnistamaan. Se mikä tässä nyt on niin epäillyttävää on se että ensin vedetään 4h peruskestävyys-lenkkiä ja sen päälle sitten tunnin vauhdinkestävyysharjoittelua! Täytyy myöntää että paras terä ei tahtonut löytyä :D Lopussa olin niin puhki että rollaattorilla liikenteessä olevat mummot olisivat pyörineen rinkiä ympärillä. Onneksi ne ovat harvassa Saarikankaalla. No, pohja-aika ilmeisesti tuli tehtyä, mutta siinä oli paljon tuuria pelissä. Ei näin - ei.

Matkakuumetta!

Lähtöön on vielä kuukausi ja silti matkakuume tahtoo vaivata. Osasyynä lienee, omalle kontolleni ottamani, karttojen skannaamistehtävä. Siinä tulee vietettyä aktiivisesti aikaa "kaukomailla" ja vanhat muistot palaavat mieleen. Siinä huomaa että ihmisen voimakkaimman aistin on lääketieteellisestikin todettu olevan hajuaisti. Esimerkiksi tuomenkukan tuoksu muistuttaa vahvasti jotain Garda-järvellä heinäkuussa kukkivaa tai muuten vain tuoksuvaa kasvia. Se saa aikaan uskomattoman voimakkaita mieleyhtymiä. Tuntuu kohtuuttomalta että joku luontoaktivisti oli todennut maastopyöräilijöiden suhtautuvan luontoon kuten huvipuistoon - eipä sitä vähemmillä eväillä voi psykoanalyysiä tehdä ja vielä kokonaisesta ihmisryhmästä!

Nyt on testattu SmartcomGPS asennettuna sisäisellä GPS-vastaanottimella varustetussa puhelimessa, ja täytyy sanoa että LOISTAVAA!

Täytyy vielä kokeilla miten tallennettu reitti on siirrettävissä blogiin matkan varrelta. Sehän on sinänsä kuriositeetti, mutta nyt kun data-roaming-maksuille saadaan heinäkuun alussa hintakatto, se voisi oikeasti olla varteenotettava ajatus :D

Alppien ylittämiseen käytämme maastopyöriä, kuten asiayhteydestä varmaan käy ilmi, mutta matka aloituspaikkaan, Garmisch-Partenkircheniin taittuu toki eri kulkuneuvoilla. Heinäkuun 17. päivänä ajamme henkilöautolla Kokkolasta Tampereelle, mistä lennämme Frankfurt-Hahniin. Matka jatkuu vuokra-autolla Garmisch-Partenkircheniin, jossa nukumme ensimmäisen yön. Heinäkuun 18. päivän aamuna alkaa tositoimet. Ensimmäiset 30km ovat tosin melkolailla tasamaa-siirtymää, mutta siinäpä saa pällistellä kulisseja alkupalaksi. Maastopyörällä ajettava reitti kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta:

http://www.gpsies.com/map.do?fileId=dwlmcgkxtzjxaqqw

Päivityksiä edellisen alppienylityksen varusteisiin on tullut tehtyä todella vähän. Ainoa muutos on navigointipuolella tapahtunut kalustopäivitys E70 -> 6710S. Ohjelmistona säilyy edelleen SmartcomGPS, koska parempaa ei ole löytynyt. Kartat pitää itse skannata ja kalibroida, mutta sen jälkeen navigointiohjelma helpottaa navigointia oleellisesti.

Miksi maastopyörällä Alppien yli?

Alppien ylittäminen on ollut itselleni pitkäaikainen haave joka toteutui ensimmäisen kerran vuonna 2007. Olen ajanut maastopyörällä Suomessa pitkin ja poikin vuodesta -93 ja aina on pitänyt etsiä suurempia haasteita. Alpit nousivat pikkuhiljaa ykköstavoitteeksi, osittain maisemallisista syistä ja osittain siitä syystä ettei se vaadi ylettömiä taloudellisia uhrauksia. Vuoden 2010 Alppien ylitys on järjestyksessä kolmas itselleni. Mukaan lähtee neljä muuta joista kolme ovat "ensikertalaisia". Aikaisemmista kokemuksista voi lukea Kammenkiertäjien kotisivulta.