Kävin illalla tarkistamassa olisiko kenties joku innokas lähdössä nuorisolenkille. Kun ketään ei näkynyt, päätin ajaa lenkin itseni kanssa. Olin joka tapauksessa urheilutalolla, joten päätin heittää lenkin Trullevin nokkaan. Ajoin kaikki Halkokarin kivikkopolut ensin ja suuntasin siten keulan kohti Trullevia. Menomatkalla Jaakko tuli vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan ennen kuin jatkoimme matkaamme vastakkaisiin suuntiin. Kierrettyäni latupohjan päässä olevan lenkin ja pääsyäni suurin piirtein samaan paikkaan missä olin tavannut Jaakon, huomasin takarenkaan tyhjenevän uhkaavasti. Pysähdyin ja pumppasin lisää ilmaa renkaaseen ja kääntelin rengasta että litku paikkaisi renkaan kyljessä olevan vuotavan nirhauman. Lisäsin vielä vähän painetta renkaaseen ikään kuin varmistukseksi. Siitähän se ilo syntyi kun rengas yhtäkkiä päätti sylkäistä kaikki litkut ulos kyljestä. Jaa-ha - eipä sattumoisin ollut sisuskumea matkassa, joten ei auttanut kuin ottaa renkaan toinen reuna pois vanteelta ja laittaa paikka sisäpuolelle, repeämän kohdalle. Eipä siinä olisi ollut mitään jos olisi ollut kompressori tai edes hiilihappopatruuna käytettävissä että olisi saanut renkaan nousemaan vanteelle, mutta kun ei ollut. Yritin varmaan puolen tunnin ajan asetella ja käännellä ja pumpata saadakseni renkaan nousemaan vanteelle, mutta tuloksetta. Ei auttanut muu kuin nöyrtyä ja soittaa appiukko hakemaan...
Summa summarum voidaan kai todeta että tästä ei ole syyttäminen litkuja eikä muutakaan "teknistä" yksityiskohtaa. Syy oli vain ja ainoastaan itsessäni, kun olin alkanut luottaa litkuihin siinä määrin että sisuskumikin oli jäänyt matkasta. Jatkossa sisuskumi alkaa taas kulkea mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti