maanantai 11. lokakuuta 2010

Jaakon lanseeraama termi "asennelenkki"

Kuuluisikohan tämän illan lenkki siihen kategoriaan? Räntää satoi ja tuntui siltä että oli vastatuuli ajoipa mihin suuntaan tahansa. Ajattelin että ajaisin rauhallista vauhtia tunnustellen miltä eilinen pyöräsuunnistus tuntuu jäsenissä. Eipä aikaakaan kun yllätin itseni ajamasta ihan normaalia lenkkivauhtia - eli täysillä :-) Piti väkisin jarrutella, vaikka kyllä pimeä osaltaan hillitsee menohaluja. Kun lamppu on kiinni ohjaustangossa se osoittaa mutkissa hetken aikaa eri suuntaan kuin itse olisi menossa - hilliten vauhtia tehokkaasti. Näin alkusyksystä lampun valossa ajettavat lenkit tuntuvat ihan kivoilta, mutta kyllä sitä kevääseen mennessä osaa jo arvostaa luonnonvaloa.

1 kommentti:

  1. Eiköhän räntäsade ja vastatuuli jo riitä tekemään lenkistä "asennelenkin". Ainakin se vaatii tietynlaista asennetta (tai positiivista hulluutta) lähteä lenkille sellaisessa säässä. Lopputuloksena kuitenkin yleensä hyvä mieli lenkin päätteeksi.

    VastaaPoista